Musiikin luomiseen tarvitaan instrumentti, ehkäpä kaksi… tai jopa orkesteri. Instrumentiksi käy vaikka oma ääni, joten syntyy laulua – tai ainakin jotain sen tapaista, muistaen että joikukin on laulua, samoin raskasmetalli mestareiden kurkusta kohoava urina. Monet kuorot laulavat ilman säestystä moniäänisesti ja tulos on usein todella miellyttävää.Varsinaiset instrumentit toimivat monella tapaa; puhalletaan tai lyödään, näppäillään koskettimia tai sormeillaan jousia, hanuri on kätevä ja sähköistettyjä soittimia on myös paljon. Musiikkia luodaan paljon tietokoneilla ja nykyaikaisilla ohjelmilla tämä kilpailee usein aidon musiikin kanssa tasoltaan. Silti ei tarvi pelätä aidon musiikin katoamista, sillä musiikki on tärkeää niin sen esittäjälle kuin kuuntelijallekin, monasti jopa hiukan tärkeämpi on sen esittäjä – olet ehkä kuullut karaoke laulajan innostuneen osanoton musiikkiin.Musiikin taidon voi oppia oma-aloitteisesti ja varsinaisessa ammatillisessa koulutuksessa. Suomessa musiikin opetus on korkealaatuista ja tästä kertoo jo se seikka, että suomalaiset yhä luovat klassista musiikkia, kun sen kehitys on kuollut monissa maissa musiikin suurmiesten mukana. Suomessa klassinen ei tarkoita vanhaa ja väsynyttä, vaan yhä elävää ja luovaa taidetta.Musiikkia siis luodaan käyttöön ja tanssi ilman musiikkia olisi varsin omituista. Tanssimusiikissa tarvitaan tuttu tempo ja tahti, johon tanssija asettaa liikkeensä opittujen kuvioiden mukaan. Hittipiisien sävelten soidessa täyttyy tanssilattia nopeasti tanssijoista ja jotkut mukaansa vetävämmät kappaleet ovat jo monia vuosikymmeniä vanhoja, kuten suositut jenkat ja polkat, valssit ja kaihoisat tangot, rytmikästä humppaa unohtamatta.